Koronan kurittama metsäurheiluvuosi 2021

maanantaina, 03.01.2022

Koronaepidemia kuritti merkittävästi vuoden 2021 metsäurheilutoimintaa. Epidemia haittasi sekä SM-kisojen että piirien talvikisojen järjestämistä. Kaikki kansalliset talvikisat peruttiin, mutta kesäkisoja puolestaan järjestettiin 14 kpl. Kisat ovat oiva paikka eri organisaatioiden metsätoimihenkilöiden väliselle vuorovaikutukselle.

Tukkilaismaratonin SM-kisat pidettiin heinäkuussa Evijärvellä, mutta muiden tukkilaislajien osalta kisat jäivät pitämättä. Suomen Metsäurheiluliitto myöntää tukkilaislajien SM-kisat ja ylläpitää lajisääntöjä. Myös metsäväen EM-talvikisat ja EM-suunnistukset jäivät pitämättä koronan takia. SMUL organisoi kansainvälisten kisamatkojen järjestämisen ja turvaa siten kansainvälisen vuorovaikutuksen jatkumisen.

Metsäopetuksen SM-kisoja, eikä myöskään metsäammattilasten SM-kisoja pidetty talvella eikä kesällä ja siten kaikki opiskelijastipendit jäivät jakamatta. Opiskelijoita kannustetaan osallistumaan metsätaitokisoihin ja kehittämään arviointi- ja vuorovaikutustaitojaan.

Evijärvellä järjestettiin kesällä 12 kertaa opetusta tukkilaislajeissa. Opetus järjestettiin pari vuotta vanhan uittomieskämpän rannassa. Tavoitteena on saada uusia harrastajia lajin pariin, missä näytetäänkin tukkilaismaratonin osallistujamäärien perusteella onnistuneen hyvin.

Metsäurheiluliiton kotisivuja päivitetään kuukausittain.

Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi Suomen Metsäurheiluliiton uudet säännöt kesäkuussa.
Suomen Metsäurheiluliitto ry. käyttää Metsämiesten Säätiöltä saamansa apurahan kansainvälisten kisamatkojen ja tukkilaiskisojen organisointiin, metsäalan opiskelijoiden arviointitaitojen kehittämiseen, tiedottamiseen ja toiminnan kehittämiseen. Apurahalla pyritään turvamaan kisaperinteiden jatkumista ja pyritään saamaan nuoria toimintaan mukaan.

Suomen Metsäurheiluliiton kotisivut löytyvät osoitteesta smul.fi

Lisätietoja:
Sihteeri-rahastonhoitaja Johanna Perkkalainen, Suomen Metsäurheiluliitto ry., johanna.perkkalainen(a)mhy.fi,
puh. 0405552629
puheenjohtaja Antti Alho, Suomen Metsäurheililiitto ry., antti.alho(s)mhy.fi, puh. 0400264395
smul.fi
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.