Metsäalan ammatillisessa koulutuksessa itsenäisen etäopiskelun rooli on merkittävä

tiistaina, 05.04.2022

Pääosa metsäalan ammatillisen koulutuksen opetuksesta järjestetään lähiopetuksena. Sitä täydennetään itsenäisellä etäopiskelulla, minkä osuus on merkittävä 64 %. Eri opetusmenetelmien yhdistelmien -hybridiopetuksen- osuus koulutuksesta on kaksi kolmasosaa. Yksin etäopetuksena toteutettavaa koulutusta on vähän, metsäkoneenkuljettajakoulutuksessa sitä ei ole ollenkaan.

Metsämiesten säätiön rahoittama hanke Hybridimallit metsäalan ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2021 - valmistautumista koulutuksen kehityshaasteisiin vuoteen 2040 hakee vastauksia väestönkehityksen asettamiin haasteisiin ammattiin opiskelevien määrän laskiessa. Tavoitteena on löytää vastauksia maakunnissa sijaitsevien metsäalan oppilaitoksien sekä metsäalan työpaikkojen kohtaamiseksi kasvukeskusten nuorten kanssa.

Hankkeen kyselytutkimus toteutettiin loka-marraskuussa 2021 ja sen kohderyhmänä olivat kaikki metsäalan perustutkinnon metsäkoneenkuljetuksen osaamisalaa kouluttavat 13 koulutuksen järjestäjää ja niiden kaikki 19 toimipistettä sekä kahdeksan laadullisesti tuloksekkainta metsätalouden osaamisalan koulutuksen järjestäjää. Kyselytutkimuksella selvitettiin käytössä olevat opetusmenetelmät sekä opetuksessa hyödynnetyt verkko-oppimisympäristöt, sovellukset ja oppimateriaalit.

Tulosten mukaan pääosin opetus järjestetään lähiopetuksena, mitä täydennetään itsenäisellä etäopiskelulla. Hybridiopetuksena järjestetään kaksi kolmasosaa koulutuksesta. Yleisin toteutusmalli lähiopetus itsenäisellä etäopiskelulla. Pelkkänä etäopetuksena toteutettavaa koulutusta on hyvin vähän, metsäkoneenkuljettaja-koulutuksessa ei ollenkaan.

Reaaliaikaista etäopetusta käytetään alkuteorioissa. Käytännön oppiaineissa yleisintä on lähiopetuksen ja itsenäisen etäopiskelun yhdistelmä. Osa koulutuksen järjestäjistä ei toteuta lainkaan etäopetusta. Ohjaukseen perustuva opetus on käytössä pääosin työpaikalla oppimisessa sekä työelämä- ja vuorovaikutustaitojen opetuksessa.

Hanke jatkuu keväällä 2022 tuloksekkaimpien koulutuksen järjestäjä- ja toimipistekohtaisilla syventävillä haastatteluilla ja päättyy maaliskuussa 2023 työpajoihin, minkä jälkeen julkaistaan tulosjulkaisu toukokuussa 2023.

Lisätietoja:
Tutkija Matleena Lindström, TTS Työtehoseura, matleena.lindstrom(a)tts.fi, puh. 0417313457
Ville Manner, Metsäkoulutus ry, ville.manner(a)metsakoulutusry.fi, puh. 050 3315425
https://www.metsäkoulutus.fi/
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.