Näyttely Möhkön ruukilla Ilomantsissa

tiistaina, 07.06.2022

Omiensa joukossa – Kyläkuvaaja Rudolf Salomaan valokuvia -Möhkön ruukin kesänäyttely tarjoaa kurkistuksen menneeseen ilomantsilaisen kyläkuvaajan Rudolf Salomaan valokuvien kautta.

Rudolf Salomaa (1893—1973) oli Ilomantsin Möhkön metsätyöläis- ja sahayhteisössä 1910-luvulta lähtien toiseen maailmansotaan saakka vaikuttanut kirjuri, maalarimestari ja valokuvaaja. Hän valokuvasi aktiivisesti paitsi Ilomantsissa, myös muualla Enso-Gutzeit Oy:n työmailla ja niiden lähialueilla. Salomaan valokuvat eivät ole teknisesti loisteliaita samaan tapaan kuin maan parhaiden ammattikuvaajien otokset. Sen sijaan niillä on yksi harvinainen erityispiirre: kuvaajan näkökulma kuvattavaan yhteisöön ja toimintaan oli tasa-arvoinen hänen kuvatessaan yhteisöjä niiden sisältä. Valokuvatessaan savottalaisia, uittoa, työtapoja ja kämppäelämää Rudolf Salomaa oli omiensa joukossa. Hän ei pistäytynyt valokuvaamassa, vaan eli samaa elämää kuin kuvien kohteena olevat ihmiset. Asetelma tuottaa kuviin poikkeuksellista luontevuutta ja läsnäolon tuntua.

Varsinaisen metsätyön ja kämppäelämän lisäksi Salomaa valokuvasi monipuolisesti metsätalouden varassa eläneen Möhkön yhteisön muuta toimintaa: häitä, hautajaisia, juhlia ja karhunmetsästystä. Kuvat kertovat myös uutuuksista, esimerkiksi autojen yleistymisestä ja radioiden tulosta metsäkämpille 1920-luvun lopulla. Salomaan valokuvia julkaistiin suurilevikkisissä aikakauslehdissä 1920— ja 1930—luvuilla, muun muassa Kansan Kuvalehdessä ja Suomen Kuvalehdessä. Lehtikuvien laajan julkisen näkyvyyden vuoksi Salomaan kuvat vaikuttivat yleisiin rajaseudun asukkaita ja metsätaloutta koskeviin mielikuviin.

Näyttely on esillä Möhkön ruukin Pytingissä 1.6.–31.8.2022. Näyttelyn tuottamista on rahoittanut Metsämiesten Säätiö. 

Lisätietoja:
museonjohtaja Ulla Vartiainen, Ilomantsin Museosäätiö sr, ulla.vartiainen(a)ilomantsinmuseot.fi, puh. 0504098825
https://mohkonruukki.fi/d/omiensa-joukossa-%E2%80%94kylakuvaaja-rudolf-salomaan-valokuvia

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.