Suomen Metsäyhdistyksen toimittajamatkalla tutustuttiin metsäalan tulevaisuuteen

maanantaina, 28.02.2022

Suomen Metsäyhdistys kutsui toimittajat mukaan matkalle, jolla tutustuttiin muun muassa uusiin tuotantolaitoksiin, sellun ja sahatavaran tulevaisuuteen sekä metsien mahdollisuuksiin hiilensidonnassa.

Marraskuussa järjestetyn matkan reitti kulki Kemistä Oulun kautta Kalajoelle, Pietarsaareen ja Ylihärmään. Matkalla tutustuttiin muun muassa Metsä Groupin rakenteilla olevaan Kemin biotuotetehtaaseen. Kyseessä on Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi. Valmistuttuaan tehdas on pohjoisen pallonpuoliskon tehokkain puuta jalostava laitos.

Ilmastoteema oli toimittajamatkalla vahvasti esillä. MTK kertoi uusista hiilensidontahankkeista, ja Metsähallitus esitteli raakapuun kuljetuksen ilmastohankkeita. Matkan kohteita olivat myös Stora Enson kartonkitehdas, Junnikkalan saha, UPM:n sellutehdas ja Skaalan ikkunatehdas.

Kiinnostus toimittajamatkaa kohtaan oli suuri, ja matkan kaksikymmentä toimittajapaikkaa täyttyivät nopeasti. Matkan ohjelma ja järjestelyt saivat osanottajilta lähes täydet pisteet. Matkalta syntyi myös juttuja moniin valtakunnallisiin tiedotusvälineisiin.
Vuosittainen toimittajamatka on osa Suomen Metsäyhdistyksen pitkäjänteistä toimittajayhteistyötä, joka tukee metsäalan näkökulmien tuomista esiin mediassa ja julkisessa keskustelussa. Mukana matkalla on myös metsäalan edustajia, joiden kanssa Metsäyhdistys järjestää matkan vierailukohteet. Samalla toteutuu matkan tavoite kontaktien lisäämisestä median ja metsäalan välillä.

Journalismin opiskelijoille Metsäyhdistys järjestää vuosittain päivän mittaisen metsäkurssin, jonka tavoitteena on herättää opiskelijoiden mielenkiinto metsäalaan ja tarjota heille kontakteja ja lähteitä alan ajankohtaisten asioiden seuraamiseksi. Lokakuussa 2021 metsäkurssi pidettiin Jyväskylän yliopistossa, jossa siihen osallistui lähes kolmekymmentä uutisjournalismin kurssin opiskelijaa. Aamupäivän luento-osuudessa käsiteltiin metsäsektoria ja talousmetsien luonnonhoitoa Suomessa, sekä kuultiin CEPF:n Maria Pohjalalta, miten Euroopan unioni vaikuttaa Suomen metsiin ja niiden käyttöön. Iltapäivällä opiskelijat vierailivat metsäkohteella ja tutustuivat metsäteollisuuteen ja sen tuotteisiin Metsä Groupin Pro Nemus -vierailukeskuksessa. Opiskelijoiden tehtävänä oli osana opintojaan suunnitella päivän aiheista juttuideoita sanomalehti Keskisuomalaiseen.

Osana toimittajayhteistyötä Metsämiesten Säätiön apuraha mahdollistaa myös Metsäbiotalouden tulevaisuuskuvaston, jossa esitellään uusia puupohjaisia tuotteita ja palveluita. Kuvasto julkaistaan suomeksi ja englanniksi osana forest.fi-verkkolehteä. Se on suosittu sekä toimittajien että metsäalan asiantuntijoiden taustamateriaalina.

Lisätietoja:
viestinnän johtava asiantuntija Anna Kauppi, Suomen Metsäyhdistys ry, anna.kauppi(a)smy.fi, puh. 0400 702 102
https://forest.fi/fi/metsabiotalouden-tulevaisuuskuvasto/
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.