Vaihto-opiskelu Alankomaissa

torstaina, 28.07.2022

Vaihto-opiskelu Alankomaissa Van Hall Larensteinin ammattikorkeakoulussa sujui hyvin opettavaisissa merkeissä. Hankkeen pääasiallinen tavoite oli opetussuunnitelman mukaisesti kerätä oppia trooppisesta metsänhoidosta sekä muista moduuliin liittyvistä aiheista, joita oli mm. espanjan kielen ja tieteellisten menetelmien opettelu. Muut hankkeen tavoitteet olivat kehittää apurahan saajan kielellistä ja kulttuurillista osaamista.

Hanke onnistui hyvin ja tropical forestry -moduulin kaikki kurssit saatiin kunnialla suoritettua. Kulttuurilliset ja kielelliset tavoitteetkin saavutettiin: apurahan saaja kokee olevansa vaihto-opiskelun jälkeen kansainvälisempi ja valmiimpi toimimaan uusissa ja vieraissa toimintaympäristöissä.

Tropical forestry -moduuliin liittyi myös kahden viikon Portugalin reissu, jossa tavoitteena oli tehdä ja harjoitella tieteellisen tutkimuksen tekemistä trooppisissa olosuhteissa. Portugalissa majoituimme vanhassa koulurakennuksessa pienessä Algodresin kylässä, joka sijaisti Faia Bravan luonnonpuiston vieressä. Meidän ryhmämme teki tutkimuksensa laiduntamisen vaikutuksista luonnonpuiston kasvillisuusrakenteeseen. Kurssit olivat koulussa hyvin monipuolisia. Opimme tärkeimpien troppisten kasvien nimiä ja käyttötarkoituksia. Teimme metsäsuunnitelman lisäksi viljelysuunnitelman hypoteettiselle Kenialaiselle maatilalle, jossa hyödynsimme agro-metsänhoitoa, jossa yhdistetään maanviljely puiden ja metsän kasvatukseen. On tärkeää tuntea viljelyn merkitys paikallisille ihmisille, sillä metsänhoito ja puut kilpailevat tiheään asutuilla trooppisilla alueilla samasta tilasta. Kasvihuoneissa kasvatimme itse näitä kasveja ja tutustuimme erilaisiin kasvatusmenetelmiin. Tutustuimme myös trooppisten kehitysmaiden ongelmiin ja mahdollisuuksiin eräällä kurssilla. Espanjan kielen kurssi helpottaa trooppiseen metsänhoitoon keskittyvän toimihenkilön mahdollisuuksia toimia esimerkiksi latinalaisessa Amerikassa.

Koulun ulkopuolella tutustuin Alankomaalaiseen kulttuuriin. Liityin paikalliseen jalkapalloseuraan, jonka riveissä pääsin pelaamaan Alankomaiden seitsemänneksi korkeinta divisioonaa. Jalkapallo on Alankomaissa tärkeä ja yhdistävä tekijä. Viikonloppuisin kävin usein erilaisissa museoissa museokortin avulla. Kohdemaan verrattaen pieni pinta-ala mahdollisti maan tehokkaan kiertämisen junalla ja polkupyörällä. Apuraha oli matkan mahdollistaja ja motivoi minua suorittamaan opintoni niin hyvin, kuin mahdollista.
Kuvia matkasta pääsee katsomaan @schoolgatanboys -instagram tililtä.

Lisätietoja:
Lauri Liikonen, opiskelija

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.