Voiko metsässä viisastua?

torstaina, 17.02.2022

Kyllä voi, jos siihen on sopiva ympäristö. Näin uskovat Viisauden kehittyminen ja metsäsuhteen rakentuminen metsäesiopetuksessa -hankkeen apurahatutkija Terhi Ek ja dosentti Eeva Kallio. Lasten viisauden kehittymistä on tutkittu vasta vähän ja lasten metsäsuhteen rakentumiseen liittyvä tutkimus on myös varsin uusi alue.  Aiempien aiheeseen kytkeytyvien tutkimusten perusteella näyttäisi siltä, että luontoympäristössä, kuten metsässä, voi oppia joitakin viisauteen liittyviä osa-alueita.  Mitä ne ovat, sitä tarkastellaan parhaillaan käynnissä olevassa tutkimuksessa.  Samassa yhteydessä tarkastellaan myös lasten metsäsuhteen rakentumista metsäesiopetuksen oppimisympäristössä.  
 
Voiko viisautta oppia? 

Viisaus liitetään usein laajaan elämänkokemukseen ja ikääntymiseen. Sen vuoksi lasten viisauden tutkiminen on ollut hyvin vähäistä. Aiemmat tutkimukset antavat kuitenkin viitteitä siitä, että lapsuuden kokemuksilla on merkittävä vaikutus myöhemmän aikuisuuden viisauden kehittymiseen.  

Viisauden opettamisen ja oppimisen mahdollisuuksista on käyty keskustelua jo kauan. Nyt on jo selvää, että viisaaseen toimintaan liittyviä taitoja voi jossain määrin opettaa ja niiden oppimista voi ainakin tukea. Syvällinen oppiminen edellyttää aina kuitenkin henkilökohtaista oppimisen ja oivaltamisen prosessia sekä ennen kaikkea mahdollisuuden antamista oppimiseen.

Yksilön ja yhteisön kannalta on hyväksi, jos oppimisympäristöissä mahdollistetaan monipuolisesti viisauden elementtien kehittymistä. Näitä ovat esimerkiksi ajattelun laaja-alaistuminen, taito vaihtaa näkökulmia, pyyteettömän auttamisen ja myötäelämisen taitojen vahvistaminen, omien vahvuuksien löytäminen, eettinen toiminta ja kohti yhteistä hyvää pyrkiminen. Näitä on mahdollista opetella ja harjoitella ikätasoisesti jo varhaislapsuudessa, myös suhteessa metsäluontoon.  

Lisätietoa: 
Terhi Ek, apurahatutkija, terhi.a.ek(a)jyu.fi 

Eeva K. Kallio, dosentti 
Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto
eeva.k.kallio(a)jyu.fi 
 
Viisauden kehittyminen ja metsäsuhteen rakentuminen metsäesiopetuksessa -hankkeessa etsitään metsäympäristössä opittavia viisauden elementtejä sekä tarkastellaan metsän ja lapsen välisen suhteen muodostumista. Hanketta rahoittaa Metsämiesten säätiö. 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.