Webinaari kokosi opiskelijat ajoterveyden äärelle

tiistaina, 13.12.2022

Lasketaan kierroksia -ajoterveyswebinaari oli sarjassaan ensimmäinen metsä- ja logistiikka-alan opiskelijoille ja nuorille kuljettajille suunnattu tilaisuus. Tarve tiedon jakamiselle tuli tavoitteesta ratkaista alalle soveltumattomien ohjaamista, SORA-lainsäädännön käytännön toteutuksesta. SORA-lainsäädännön keskeisenä tavoitteena on parantaa koulutuksen ja sen jälkeisen työelämän turvallisuutta sekä lisätä koulutuksen, tutkinnon järjestäjien ja korkeakoulujen mahdollisuuksia puuttua opiskelijan alalle soveltumattomuuteen.

Tilaisuuden järjestämisen päävastuu oli Tampereen seudun ammattiopisto Tredun Metsätien toimipisteellä, käytännön toteutuksessa auttoivat media-alan opiskelijat opettajiensa ohjauksessa. Tilaisuuteen olivat erikseen kutsuttuina mm. kaikki Suomen metsäalan oppilaitokset. Webinaarin suoraan lähetykseen oli vapaa pääsy.

Webinaarin juonsivat opinto-ohjaaja Mervi Putkonen ja hankepäällikkö Minna Sarvijärvi.

Alustukset Liikenne- ja viestintävirastosta

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin parhaat asiantuntijat alustivat varsinaisesta teemasta, ajoterveyden merkityksestä ja huomioimisesta nuorten kuljettajien kannalta. Aihetta lähestyttiin erityisesti metsä- ja logistiikka-alan ja Sora-lainsäädännön näkökulmasta. Erikoislääkäri Petteri Harjuvaara ja psykologi Inkeri Parkkari lähestyivät ajoterveyttä käytännönläheisesti.

Ajoterveydellä ymmärretään toimintakykyä liikenteessä. Ajoterveys, ajokunto ja ajotataito yhdessä kuvaavat kuljettajan ajokykyä. Ajoterveyden arvioinnin tavoitteena on estää sekoilun, käytöshäiriöiden ja toimintakyvyn häiriöiden ilmentyminen liikenteessä, ehkäistä onnettomuuksia ja liikennekuolemia. Työnantaja voi aina edellyttää ajoterveysvaatimusten täyttymistä koneen kuljettamiseksi, vaikkei suljetulla alueella muuten vaadittaisikaan ajokorttia.

Asiantuntijoiden pääviesti on kolmijakoinen:

Pidä huolta yleisestä terveydentilastasi
Riittävä uni ja palautuminen
Liikunta, ravitsemus
Näkökyvyn ylläpito
Päihteet eivät kuulu liikenteeseen!

Päihtyneenä ajaminen on rikos
Laittomien huumausaineiden käyttö johtaa usein ajokortin menetykseen
Muista myös päihteiden pitkäaikaiset vaikutukset

Ajoterveys tulee arvioida tarvittaessa:
Alkavatkin oireet kannattaa ottaa puheeksi ja tutkia
Noudata saamiasi hoito-ohjeita ja lääkityksiä
Sairauksien hyvä hoito ylläpitää ajokykyä
Ajokyky on työkykyä ja ammattimaisuutta!
Ajokortti on monissa ammateissa välttämätön
Ammattikuljettaja on myös esikuva muille

Webinaariin pyydettiin yleisöltä etukäteen yleisökysymyksiä. Kysymyksiä tuli huoltajilta, kouluterveydenhuollosta, autokoulusta ja opinto-ohjaajilta. Esityksen kuluessa niihin kaikkiin oli valmistauduttu vastaamaan tiiviisti.

Kommenttipuheenvuoroja ja keskustelua
Webinaariin oli pyydetty etukäteen myös kommenttipuheenvuoroja. Autismin kirjon piirteistä tuli etukäteen useita kysymyksiä ja niinpä kommenttivuoron sai ensimmäisenä Autismiliiton järjestösuunnittelija Katriina Siiskonen. Toisena kommentoijana oli opiskelijalääkäri Paula-Maria Lehtipuu. Lääkärin käytännönläheinen ja kokenut ote sai paljon myönteistä palautetta.

Kolmantena kommentoijana oli yrittäjä, toimitusjohtaja Arttu Tuominen, joka tunnisti kaikki edellä nostetut ilot ja ongelmat. Vaikka metsä- ja logistiikka-alan työ mielletään rennoksi, kuormitusta tulee monista säädöksistä ja tiiviistä aikataulusta.

Traficomin edustajat olivat mielissään saamastaan palautteesta, arjen työntekijöiden huomioista ja kehittämisideoista. Tilaisuuden merkitystä kuvaa se, että Traficomin psykologin mielestä tilaisuus on ollut onnistunut ja vaivan väärti, jos yksikin nuori havahtuu muuttamaan asenteitaan ja ajotapaansa liikenteessä turvallisuutta lisääväksi.

Lasketaan kierroksia -hankkeesta virisi uusia kehitysideoita
Hankkeeseen kuului yhtenä osana keskittymistä parantavien keinojen tuominen arjen opiskeluun. Metsätiellä matematiikan opintojen yhteydessä tehtyjen koekäyttöjen perusteella apuvälineiksi valikoituivat istuintyyny, jalkarulla ja kädessä puristeltavat sormipallot. Niiden tuomasta hyödystä saadaan kokemuksia vasta muutaman kuukauden käytön jälkeen.

Keskustelua toivottiin viriteltävän vielä lisää mm. autisminkirjon piirteisten oppilaiden ohjauksesta, unen ja levon merkityksestä, ensimmäisen ajokortin hakijan vakuutuksesta ja huoltajien roolista. Opinto-ohjaajia toivottiin mukaan keskusteluun, myös peruskoulun yläluokilta.

Kiitos Metsämiesten Säätiölle ja mukana olleille!

Hanketta rahoitti Metsämiesten Säätiö. Webinaarin aluksi Aija Järnstedt kertoi Metsämiesten Säätiöstä ja tukimahdollisuuksista. Opiskelijoita kiinnostivat tukimuotojen monet mahdollisuudet opintojen edetessä. Myös opettajat kiittelivät päivitettyjä tietoja.
Kiitos myös kaikille mukana olleille tuesta, kannustuksesta ja käytännön toteutuksen mahdollistamisesta.

Lisätietoja:
hankepäällikkö Minna Sarvijärvi, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, Metsätien toimipiste,
minna.sarvijarvi(a)tampere.fi, puh. 0400 800 554
https://youtu.be/s7I9Wtd4Tlk
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.