Suomussalmelaiselle metsäasiantuntija Väinö Kemppaiselle ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi

keskiviikkona, 27.02.2019

Suomen Metsätkuntoon Oy:n suomussalmelaiselle metsäasiantuntija Väinö Kemppaiselle on myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi. Stipendin arvo on 500 euroa.

Stipendiä esittivät Suomen Metsätkuntoon Oy:n digikehittäjä Antti Hiltunen, LKV kiinteistönvälittäjä Paula Kemppainen, yrittäjät Miikka Minkkinen ja Teemu Mäkeläinen sekä metsätyönjohtaja Mika Mäkeläinen.

Stipendin perusteluksi he toteavat seuraavaa: ”Jos kuka niin Väinö saa esimerkillään muut tekemään asiat oikein ja itsenäisesti johdetusti. Väinön ammattitaito ja näkemys ovat sitä peruskalliota, mihin nuoren alan ammattilaiseksi kasvavan ja jo rutinoituneen konkarinkin on hyvä oppejansa peilata. Hän auttaa aina muita tarpeen tullen tinkien omasta työajastaan, jotta työyhteisössä säilyisi hyvä tasapaino. Väinöltä onkin aina mukava kysyä näkemystä johonkin uuteen työasiaan, jota on ensin teoriassa mietitty ja jääty pohtimaan vaihtoehtoja. Käytäntöä tuntevalta mieheltä vastaus on tullut rehellisesti ja neuvovasti sekä joskus hyvinkin värikkäästi. Niiden pohjalta on voitu asioita kehittää eteenpäin turvallisesti. Väinön värikkäimpiä kommentteja on jopa välillä haeskeltukin tarkoituksella. Väinö osaa auttaa myös elämän perustilanteissa. Jos on työasioita selvitellessä maininnut siviilielämän haasteista, niin neuvoja ja apuja on löytynyt. Semmoista hankaluutta ei ole vielä ollut, etteikö Väinön kanssa rupatellessa siitä ole hymyssä suin jatkettu tulevaan.”

Metsämiesten Säätiö haluaa nostaa ”Työyhteisön hyvä tyyppi”-stipendillä esille arjen työyhteisösankareita metsäalalla, sillä osaava ja motivoitunut ihminen on metsäalan tulevaisuuden keskeisin menestystekijä ja alan toimintakulttuurin rakentaja. 

Stipendin myöntämisperusteina ovat:

  • itsensä johtaminen (innostuu arjen onnistumisista ja kannustaa onnistumaan, uskaltaa pysähtyä ja olla läsnä)
  • vastuun ottaminen (tunnistaa omat ja muiden mahdollisuudet, huolehtii työkavereista, suhtautuu rohkeasti uuteen)
  • oppii ja opastaa (on vastuullisesti utelias ja valmis kehittymään, innostuu työelämän monimuotoisuudesta ja ajattelun laajuudesta)
  • sekä rehdin ja luotettavan metsämieshengen ylläpitäminen

Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu yleishyödyllinen säätiö, jonka tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö jakaa oman sijoitustoimintansa tuottoa alalle tavoitteellisin apurahoin ja stipendein.

Lisätietoja:
yrittäjä Teemu Mäkeläinen, Suomen Metsätkuntoon Oy, 044 9746 349
toimitusjohtaja Ilari Pirttilä, Metsämiesten Säätiö, 050 598 9920
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.