Juvalaiselle metsänhoitoasiantuntija Markku Kaipaiselle ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi

keskiviikkona, 23.10.2019

Stora Enso Oyj Metsän juvalaiselle metsänhoitoasiantuntija Markku Kaipaiselle on myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi. Stipendin arvo on 500 euroa.

 

Stipendiä esittivät Stora Enso Oyj Metsän metsäasiantuntijat Seppo Hurri, Antti Kaukoranta, Johannes Laitinen, Meeri Lapinniemi, Timo Lehtinen, Johanna Liukkonen, Pasi Poikolainen, Jukka Suontakanen, Keijo Suuronen, Reetta Valkonen sekä ostopäällikkö Kari Ryhänen.

 

Stipendin perusteluksi he toteavat seuraavaa:
"Markulta saa apua ja tukea silloin, kun tarvitsee. Omista työkiireistään huolimatta hän jaksaa kuunnella, olla läsnä ja ratkoa työkavereiden haasteita ja huolia, itseään säästämättä. Markku on jatkuvasti luomassa hyvää yhteishenkeä, järjestää työhön liittyviä koulutuksia ja pyrkii kehittämään työmenetelmiä -ja välineitä. Hänellä on myös laaja näkemys metsäalalta ja hän osaa miettiä asioita eri prosessien näkökulmista. Lisäksi hän motivoi työkavereita erilaisiin liikunta-aktiviteetteihin ja toimii itse hyvänä esimerkkinä siitä, muun muassa olemalla vastuuhenkilönä Stora Enso Metsän liikunta-asujen hankinnassa."

 

Metsämiesten Säätiö haluaa nostaa ”Työyhteisön hyvä tyyppi”-stipendillä esille arjen työyhteisösankareita metsäalalla, sillä osaava ja motivoitunut ihminen on metsäalan tulevaisuuden keskeisin menestystekijä ja alan toimintakulttuurin rakentaja. 
 

Stipendin myöntämisperusteina ovat:

  • itsensä johtaminen (innostuu arjen onnistumisista ja kannustaa onnistumaan, uskaltaa pysähtyä ja olla läsnä)
  • vastuun ottaminen (tunnistaa omat ja muiden mahdollisuudet, huolehtii työkavereista, suhtautuu rohkeasti uuteen)
  • oppii ja opastaa (on vastuullisesti utelias ja valmis kehittymään, innostuu työelämän monimuotoisuudesta ja ajattelun laajuudesta)
  • sekä rehdin ja luotettavan metsämieshengen ylläpitäminen

Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu yleishyödyllinen säätiö, jonka tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö jakaa oman sijoitustoimintansa tuottoa alalle tavoitteellisin apurahoin ja stipendein.

 

Lisätietoja:

metsäasiantuntija Johannes Laitinen, Stora Enso Oyj Metsä, puh. 040 660 7810

kehityspäällikkö Anne Manner, Metsämiesten Säätiö, puh. 050 565 1553

 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.