Metsämiesten Säätiön apurahat haettavissa

sunnuntaina, 01.12.2019

Metsämiesten Säätiön vuotuinen apurahanhaku on auennut. Apurahat ovat haettavissa 1.12.2019 - 31.1.2020 Säätiön kotisivuilta löytyvän apurahojen haku- ja hallintajärjestelmä Kasöörin kautta. Jaettava apurahasumma on 1,6 miljoonaa euroa ja päätökset apurahoista tehdään 13.3.2020.

Metsämiesten Säätiön tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Apurahat suunnataan Säätiön julkisen strategian mukaisesti osaamiseen, hyvinvointiin, verkostoihin, tunnettuuteen, metsäkulttuuriin ja ennakointiin. Varat apurahoihin tulevat omista sijoitustuotoista sekä saaduista lahjoituksista.

Tämän apurahanhaun erityispainotuksena Säätiö käynnistää oman tohtorikoulutusohjelman ”Metsäosaaja 2030”, jonka tavoitteena on tiedon ja osaamisen lisääminen, toimialan kehittäminen sekä tieteellisen pätevöitymisen mahdollistaminen käytäntöä palvelevista aiheista. Väitöskirjojen lisäksi Säätiö on kiinnostunut rahoittamaan myös selvityksiä ja opinnäytetöitä tohtorikoulutusohjelman teemoista.

Kaiken kaikkiaan Säätiö rahoittaa alla olevien painopistealueidensa mukaisia koulutushankkeita, tutkimushankkeita, selvityksiä, kehittämis-, markkinointi- ja viestintähankkeita, opiskelijoiden ulkomaan opintoja ja opintomatkoja, opinnäytetöitä sekä tukee painopistealueiden mukaista muuta toimintaa.

1) Osaaminen – Osaamisen ja koulutuksen kehittäminen

Osaamisen ja alan koulutusjärjestelmien kehittäminen sekä muutoksen ymmärtäminen kasvattavat alan asiantuntijaresursseja. Ne varmistavat parhaan osaamisen kotimaassa ja kansainvälisissä tehtävissä.

Painopistealueen keskeiset sisällöt:

  • Laadukas, resurssiviisas ja työmarkkinoiden tarvetta vastaava koulutus sekä siihen liittyvä koulutuksen ja osaamisen tutkimus
  • Metsäalan osaamistarpeiden tutkimus ja seuranta sekä alan koulutusjärjestelmien kehittäminen
  • Metsäosaamisen varmistaminen alaan kytkeytyvillä toimialoilla sekä toimialojen rajapinnoilla
  • Työelämäoppimisen ja -valmiuksien kehittäminen.

2) Hyvinvointi – Metsäosaajien hyvinvointi ja onnistumisen psykologia

Metsäalan osaajien työssä onnistuminen ja alan kilpailukyky rakentuvat myös työhyvinvoinnin ja luovuuden varaan. Tavoitteina ovat motivoituneet työntekijät, hyvä itsensä ja muiden johtaminen sekä toimivat verkostot.

Painopistealueen keskeiset sisällöt:

  • Ihmisten ja heidän käyttäytymisensä tutkimus sekä osaamisen ja sen kehityksen seuranta
  • Alan ammatti-identiteetti ja sen kehittäminen
  • Johtamisen, luovuuden, esihenkilötyön ja itsensä johtamisen kehittäminen
  • Ihmisten vuorovaikutustaidot, erilaisuuden tuntemus ja hyödyntäminen.

3) Verkostot

Metsäalalle syntyy jo olemassa olevien verkostojen lisäksi jatkuvasti uusia ihmisten, yritysten, toimialojen ja kansallisuuksien välisiä verkostoja, joissa toimiminen edellyttää uudenlaisia taitoja.

Painopistealueen keskeiset sisällöt:

  • Metsäosaajien verkosto-osaamisen ja -valmiuksien sekä verkostojohtamisen kehittäminen
  • Metsäalan yhteistyöverkostojen ja yhteistyön vahvistaminen yli perinteisten toimialarajojen
  • Opiskelijoiden kansainvälistymisen, opiskelijajärjestöjen sekä alan tutkijoiden kansainvälisen yhteistyön tukeminen.

4) Tunnettuus – Metsäalan tunnettuus ja vetovoima

Mielikuva metsäalasta liittyy vahvasti sen käytäntöihin, muuttuu ajassa ja kytkeytyy alan vetovoimaan, uusiutumiseen ja osaavaan työvoimaan. Metsäalan arvostuksen varmistaminen edellyttää alan ammattitaidon, tuotteiden, palvelujen ja toimintatapojen tekemistä tunnetuksi.

Painopistealueen keskeiset sisällöt:

  • Metsäalan uudistumisen tunnetuksi tekeminen ja vetovoimaisuuden vahvistaminen
  • Metsäalan työn merkittävyyden ja merkityksellisyyden tukeminen
  • Metsäviestinnän ja markkinoinnin kehittäminen.

5) Metsäsuhde ja -kulttuuri

Metsäkulttuurihankkeissa yhdistyvät ihminen ja metsä. Metsäkulttuuri auttaa ymmärtämään alan nykytilaa ja lisää metsätyön arvostusta sekä alan ammattilaisten henkistä hyvinvointia.

Painopistealueen keskeiset sisällöt:

  • Suomalaisen metsäsuhteen ymmärtäminen ja hyödyntäminen alan kehittämisessä
  • Elinvoimainen ja monipuolinen metsäkulttuuri alan vetovoimatekijänä
  • Metsäkulttuuriperinnön säilyttäminen ja esilletuonti.

6) Ennakointi - Metsäalan tulevaisuuden ymmärtäminen ja tekeminen

Ennakoimalla tulevaa ja vaikuttamalla siihen suomalainen metsäalan osaaminen säilyttää kansainvälisen edelläkävijän aseman. Ennakoinnin tulee realisoitua viestintänä ja keskusteluna siitä mihin olemme menossa ja millaisella osaamisella menestymme.

Painopistealueen keskeiset sisällöt:

  • Tulevaisuuden muutosten analyysi, tulkinta ja ennakointi sekä vaikutukset metsäosaajiin
  • Metsäalan koulutus- ja tutkimustarpeiden ennakointi
  • Kansallinen ja kansainvälinen metsäpolitiikka sekä sitä tukeva tutkimus ja analyysi.

Lisäksi Säätiö ottaa apurahanjaossaan ja toiminnassaan mahdollisuuksien mukaan huomioon sulautuneiden säätiöiden ja lahjoittajien linjaukset, jotka löytyvät ajantasaisina Säätiön täältä. 

Tarkemmat tiedot hakemisesta saa Säätiön kotisivulta kohdasta Apurahan hakijalle.

Lisätietoja: Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä, puh. 050 598 9920

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.