Mikkeliläiselle metsäasiantuntija Taina Kekkoselle ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi

tiistaina, 30.04.2019

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon metsäasiantuntija Taina Kekkoselle on myönnetty Metsämiesten Säätiön valtakunnallinen ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi. Stipendin arvo on 500 euroa.

Stipendiä esittivät Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon asiakkuuspäälliköt Harri Huupponen ja Vesa Väänänen, toimistopäällikkö Marjukka Kakriainen, johtaja Petri Pajunen sekä metsäasiantuntija Ari Teittinen.

Stipendin perusteluksi he toteavat seuraavaa:

         ”Metsäasiantuntija Taina Kekkonen on osallistunut monipuolisesti mhy Etelä-Savon markkinointiin ja tiedotukseen sekä kirjoittanut aktiivisesti blogikirjoituksia. Taina on lisäksi ollut aktiivinen ja innostunut metsänomistajatapahtumien järjestelyissä ja niihin osallistumisessa. Naismetsänomistajien kesäretken järjestelyt ovat kuuluneet hänen vuotuisiin tehtäviin.

         Taina on edistänyt tyky-toimintaa monipuolisesti. Viime aikoina hän on vetänyt toimihenkilöille kuntonyrkkeilyharjoituksia Mikkelissä. Taina on ollut aktiivinen mm. erikoispuun korjuussa. Edellisenä vuonna hän oli merkittävässä roolissa yhdessä metsäasiantuntija Ari Teittisen kanssa valtatie 5 tielinjan puunkorjuussa. Näitä tehtäviä varten hän on oma-aloitteisesti suorittanut erilaisia kursseja ja pätevyyksiä.

         Taina kuuluu mhy Etelä-Savon työsuojelutoimikuntaan ja on edistänyt osaltaan työturvallista toimintaa työyhteisössä. Hän on esimerkillisesti sitoutunut tavoitteisiin ja alueensa asiakkuuksien hoitoon sekä ylittänyt vuosittain asetetut tavoitteet.”

Metsämiesten Säätiö haluaa nostaa ”Työyhteisön hyvä tyyppi”-stipendillä esille arjen työyhteisösankareita metsäalalla, sillä osaava ja motivoitunut ihminen on metsäalan tulevaisuuden keskeisin menestystekijä ja alan toimintakulttuurin rakentaja. 

Stipendin myöntämisperusteina ovat:

  • itsensä johtaminen (innostuu arjen onnistumisista ja kannustaa onnistumaan, uskaltaa pysähtyä ja olla läsnä)
  • vastuun ottaminen (tunnistaa omat ja muiden mahdollisuudet, huolehtii työkavereista, suhtautuu rohkeasti uuteen)
  • oppii ja opastaa (on vastuullisesti utelias ja valmis kehittymään, innostuu työelämän monimuotoisuudesta ja ajattelun laajuudesta)
  • sekä rehdin ja luotettavan metsämieshengen ylläpitäminen

Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu yleishyödyllinen säätiö, jonka tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö jakaa oman sijoitustoimintansa tuottoa alalle tavoitteellisin apurahoin ja stipendein.
Lisätietoja:
johtaja Petri Pajunen, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo, 040 776 6212
toimitusjohtaja Ilari Pirttilä, Metsämiesten Säätiö, 050 598 9920
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.