Joensuulaiselle suunnitteluesimies Markku Heimoselle ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi

maanantaina, 12.08.2019

Stora Enson joensuulaiselle suunnitteluesimies Markku Heimoselle on myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi. Stipendin arvo on 500 euroa.

Stipendiä esittivät Stora Enso Metsän operaatiopäällikkö Heidi Hämäläinen, asiakaspalvelupäällikkö Pekka Markkanen, suunnitteluesimiehet Antti Miinalainen, Jari Ronkainen ja Pekka Turpeinen sekä yrittäjäesimies Janne Smolander.

Stipendin perusteluksi he toteavat seuraavaa: ”Markku on koko pitkän työuransa ajan tunnettu erityisen auttavaisena, ystävällisenä ja luotettavana työyhteisön jäsenenä. Hän on rauhallinen ja asioihin paneutuva ammattilainen ja tuskinpa löytyy sellaista henkilöä kenen kanssa Markku ei olisi tullut toimeen.

Markku on uransa aikana ollut mukana myös lukuisissa kehityshankkeissa. Hänellä on halu kehittyä ja oppia uutta sekä kehittää asioita yhdessä entistä paremmiksi. Markulla on myös ihailtava kyky suhtautua vaikeisiinkin asioihin rauhallisesti ja positiivisessa hengessä. Hän on työyhteisön vankka peruskallio, jonka apuun on moni meistä turvautunut vuosien varrella. Markku on myös varsin vaatimaton persoona ja tunnettu siitä, että hän ei halua ottaa kunniaa itselleen, vaikka ansioita siihen olisi pitkän uran varrelta kertynyt runsaasti. Hyvä Tyyppi -stipendi kuvaa Markkua ja hänen ansiokasta metsämiesuraansa erinomaisesti sillä Markku on työyhteisössään erittäin arvostettu ja pidetty työtoveri.”

Metsämiesten Säätiö haluaa nostaa ”Työyhteisön hyvä tyyppi”-stipendillä esille arjen työyhteisösankareita metsäalalla, sillä osaava ja motivoitunut ihminen on metsäalan tulevaisuuden keskeisin menestystekijä ja alan toimintakulttuurin rakentaja. 

Stipendin myöntämisperusteina ovat:

  • itsensä johtaminen (innostuu arjen onnistumisista ja kannustaa onnistumaan, uskaltaa pysähtyä ja olla läsnä)
  • vastuun ottaminen (tunnistaa omat ja muiden mahdollisuudet, huolehtii työkavereista, suhtautuu rohkeasti uuteen)
  • oppii ja opastaa (on vastuullisesti utelias ja valmis kehittymään, innostuu työelämän monimuotoisuudesta ja ajattelun laajuudesta)
  • sekä rehdin ja luotettavan metsämieshengen ylläpitäminen

Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu yleishyödyllinen säätiö, jonka tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö jakaa oman sijoitustoimintansa tuottoa alalle tavoitteellisin apurahoin ja stipendein.


Lisätietoja:
operaatiopäällikkö Heidi Hämäläinen, Stora Enso Metsä, 0400 983 863
toimitusjohtaja Ilari Pirttilä, Metsämiesten Säätiö, 050 598 9920
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.