Porilaiselle metsäasiantuntija Eetu Heinolle ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi

perjantaina, 17.12.2021

Metsänhoitoyhdistys Karhun porilaiselle metsäasiantuntija Eetu Heinolle on myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi. 
     
Stipendiä esittivät Metsänhoitoyhdistys Karhusta puheenjohtaja Matti Peurala, toiminnanjohtaja Jouni Peltoniemi, metsäasiantuntijat Jorma Anttoora, Arja-Leena Korpunen ja Marita Säämäki. 
  
Stipendin perusteluksi he toteavat seuraavaa: 
" Eetu on metsänhoitoyhdistys Karhun nuorimpia toimihenkilöitä. On ollut hienoa seurata, miten uudet toimihenkilöt ovat ottaneet paikkansa omalla valloittavalla tavallaan. Alusta asti Eetu on halunnut oppia tekemään työnsä mahdollisimman hyvin. Hänen asenteensa työntekoon ja annettuihin tavoitteisiin on esimerkillinen. 
Metsätoimihenkilön tärkeimpiä asioita on palvella asiakkaita ja tämän taidon Eetu osaa. Hän on ystävällinen, avulias ja osaa kohdata metsänomistajan. Tarpeen vaatiessa Eetulta löytyy määrätietoisuutta hoitaa metsänomistajan puolesta asioita. Yksi Eetun vahvuuksista on hänen taitonsa kirjoittaa ja puhua. Olemme monesti saaneet lukea hänen tekstejään jäsenlehdestä tai somesta. Tekstit on tehty helposti luettaviksi ja niin, että asioista tietämätönkin ymmärtää. 
Työyhteisössä Eetun huumorintaju on pelastanut monta kertaa työkaverien huonot päivät. Eetu on omaksunut työyhteisömme asenteen, kaveria autetaan aina. Meillä on useita toimihenkilöitä, jotka ovat olleet töissä kymmeniä vuosia. Tarvitsemme näitä ihania nuoria ihmisiä, jotka osaavat ystävällisesti ja välillä huumorin avulla “ravistaa” meitä vanhoja uusilla ajatuksilla."

Metsämiesten Säätiö haluaa nostaa ”Työyhteisön hyvä tyyppi”-stipendillä esille arjen työyhteisösankareita metsäalalla, sillä osaava ja motivoitunut ihminen on metsäalan tulevaisuuden keskeisin menestystekijä ja alan toimintakulttuurin rakentaja.
 
Stipendin myöntämisperusteina ovat:
•    itsensä johtaminen (innostuu arjen onnistumisista ja kannustaa onnistumaan, uskaltaa pysähtyä ja olla läsnä)
•    vastuun ottaminen (tunnistaa omat ja muiden mahdollisuudet, huolehtii työkavereista, suhtautuu rohkeasti uuteen)
•    oppii ja opastaa (on vastuullisesti utelias ja valmis kehittymään, innostuu työelämän monimuotoisuudesta ja ajattelun laajuudesta)
•    sekä rehdin ja luotettavan metsämieshengen ylläpitäminen

Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu yleishyödyllinen säätiö, jonka tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö jakaa oman sijoitustoimintansa tuottoa ja saatuja lahjoituksia alalle tavoitteellisin apurahoin ja stipendein.

Myönnetyistä Työyhteisön Hyvistä Tyypeistä tiedotteet Säätiön verkkosivulla ja lisätietoa stipendeistä: www.mmsaatio.fi/stipendit

Lisätietoja: 
Jorma Anttoora, metsäasiantuntija, Metsänhoitoyhdistys Karhu, puh. 040 582 9725 
Veikko Iittainen, kehityspäällikkö, Metsämiesten Säätiö, puh. 040 631 4771

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.