Metsämiesten Säätiö kasvattaa apurahojaan 100 000 eurolla

torstaina, 30.11.2023

Osana käynnissä olevaa 75 v juhlavuottaan, Metsämiesten Säätiö kasvattaa apurahan jakoaan 100 000 eurolla 1,8 milj. euroon 1.12.2023 - 31.1.2024 auki olevassa apurahahaussa. Päätökset apurahoista tehdään 13.3.2024.

Metsämiesten Säätiön tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Apurahat suunnataan Säätiön julkisen strategian mukaisesti osaamiseen, hyvinvointiin, verkostoihin, tunnettuuteen, metsäkulttuuriin ja ennakointiin. Varat apurahoihin tulevat omista sijoitustuotoista sekä saaduista lahjoituksista.

Säätiö tähtää rahoituksellaan vaikuttavuuteen valitsemillaan painopistealueilla. Rahoitusta todennäköisimmin saava apurahahakemus lähtee hyvästä, vaikuttavasta hankeideasta. Siinä on tunnistettu metsäalan näkökulmasta ajankohtaisuus, tarpeellisuus, käytäntöön vienti sekä vastaavuus Metsämiesten Säätiön strategiaan. 

Vaikuttavuus syntyy usein siitä, että hanke täyttää selkeän tarpeen tai reagoi tulevaan ennakolta. Vaikuttavuus syntyy myös siitä, että hankkeen tulos hyödyttää metsäalaa ja otetaan käyttöön. Siksi monissa hankkeissa käyttäjäkunnan kytkeminen mukaan on tärkeää jo suunnitteluvaiheessa. 

Hyvä apurahahanke johtaa uusiin käytäntöihin, apuun päätöksenteossa tai johdattaa pysyvään muutokseen pitkäkestoisesti rahoituksen ja hankkeen jo päätyttyä.

Apurahojen suuntaukseen voi kokonaisuudessaan tutustua täällä. Kannattaa myös huomioida pienten ja keskisuurten metsätalouden toimijoiden koulutustuki, ”Metsäosaaja 2030” -tohtorikoulutus sekä hakuvinkit metsäalaa opiskeleville.

Säätiön aiempiin rahoituspäätöksiin voi tutustua tiedotteissa viimeksi kuluneiden 10 vuoden ajalta. Kunkin vuoden tiedotteen loppupuolella on linkki sen vuoden apurahansaajaluetteloon, joka on erillinen pdf-dokumentti.

Lisätietoja: 
Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä, puh. 050 598 9920

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.