Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Lieksa 2020 kansainväliset uittoperinnepäivät peruuntuivat Koronapandemian vuoksi

perjantaina, 08.01.2021

Lieksa 2020 kansainväliset uittoperinnepäivät herätti toivotunlaisen kiinnostuksen niin ulkomaalaisten kuin suomalaisetn osallistujien keskuudessa. Alkaneesta pandemiasta huolimatta ulkomaalaisia ilmoittautui noin 100 ja Suomesta oli tulossa noin 150 osallistujaa. Järjestelyihin osallistui useat tapahtumasta ja uittoperinteeestä kiinnostuneet tahot.

Tapahtuma peruttiin matkustus- ja kokoontumisrajoitusten kiristyttyä Koronapandemian etenemien myötä. Tapahtuman peruuntuminen on muuttumassa tapahtuman siirtymiseksi vuodelle 2022, jos kansainvälisen uittoperinneyhdistyksen vuosikokous asian vahvistaa kesällä 2021.

Metsämiesten Säätiön tuella on ollut merkittävä rooli tapahtuman valmistelun ja markkinoinnin aiheuttaminen kustannusten peittämiseksi.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Mikko Saarimaa, Pielisen-Karjalan tukkilaisperinne ry, mikko.saarimaa(a)riveria.fi, puh.
0405063915
Rahastonhoitaja Terho Turunen, Pielisen-Karjalan tukkilaisperinne ry., terhoturu(a)gmail.com, puh. 0445771707
pielisentukkilaiset.fi
 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.