Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Metsäpeliluolan kiertue aloittaa matkansa

tiistaina, 22.12.2015

Tiedekeskus Pilkkeen toteuttama Pilke360-hanke aloittaa kiertueensa alkuvuodesta 2016. Hankkeen tavoitteena on tarjota mahdollisuus metsäoppimiseen kaikissa Suomen maakunnissa vuosina 2016–2017.

Hanke toteutetaan Rovaniemellä sijaitsevan Metsähallituksen Tiedekeskus Pilkkeen kiertävän metsäpeliluolan avulla. Metsäpeliluola hyödyntää metsään ja uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön liittyviä pelejä. Toiminnallisten ja opettavien pelien ja työpajojen avulla kerrotaan metsien kestävästä käytöstä lapsille ja nuorille mieluisalla tavalla. Pilke360-hankkeella edistetään metsäsektorin, biotaloustoimijoiden ja tulevaisuuden biotalouden osaajien verkottumista ja metsällisten oppimisympäristöjen hyödyntämistä.

Pilke360-hankkeen rinnalla kulkee PilkeCafe360-hanke, joka tarjoaa maksuttomien luentotilaisuuksien kautta tietoa biotaloudesta ja sen monipuolisista tulevaisuuden mahdollisuuksista. PilkeCafe360-hankkeen kohderyhmänä ovat muun muassa metsälliset sidosryhmät, ammatinvaihtoa suunnittelevat aikuiset, opettajat ja harrasteryhmät. Luentotilaisuudet taltioidaan ja tuloksia hyödynnetään biotalouden viestinnässä.

Kiertue alkaa hiihtolomakautena Pohjois-Lapista, Inarista. Metsäpeliluola on osa saamelaismuseo ja luontokeskus Siidan näyttelytarjontaa hiihtolomaviikkoina 23.2.–13.3.2016.

Pilke360-hanke on valmis yhteistyöhön muiden biotalous- ja metsäalan toimijoiden kanssa.

Lisätietoja:

Tiedekeskuksen päällikkö, Heikki Hepoaho, Metsähallitus, heikki.hepoaho(at)metsa.fi

Innoittaja Laura Kuusisto, Pilke360-hankkeen projektipäällikkö, Metsähallitus, laura.kuusisto(at)metsa.fi

www.tiedekeskus-pilke.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.