Opinnäytetyö: Kaukokartoitusaineiston käyttö taajamametsien suunnittelussa, hoidossa ja seurannassa

maanantaina, 28.09.2020

Kyseinen työ on tehty Metsätieteiden maisterin opinnäytetyönä. Tämä systemaattinen kartoitus perustuukattavaan ja systemaattiseen seulontaan kaikista taajamametsien kaukokartoitukseen liittyvistä artikkeleista aikaväliltä 2015-2020. Tässä työssä kategorisoitiin taajamametsiin kohdistuneiden tutkimusten käyttämät kaukokartoitusmenetelmät ja tutkimusten päämäärät. Tutkimuksia kartoitukseen tuli 536 kappaletta.

Kaupungeilla ja kunnilla on taajamametsissä kiinni iso pääoma, kun yksittäisten puiden arvo voi nousta euroissa useisiin tuhansiin. Tämän vuoksi on tärkeää että tätä tärkeää omaisuutta pystytään ajanmukaisesti ja tehokkaasti hoitamaan. Kartoitusta ja seurantaa taajamametsissä tulisi rahoittaa ja toteuttaa enemmän verrattuna talousmetsiin. Kaukokartoitukseen liittyvän tutkimuksen avulla voidaan saavuttaa esimerkiksi maastomittauksista vapaa inventointikeino tiettyihin tarkoituksiin. Taajamametsien hoidossa kaukokartoituksen menetelmien tehokkuutta ja kustannuksia tulee arvioida perinteisten menetelmien rinnalla.

Kokonaisuutena tutkimusta tämän kartoituksen aiheesta oli merkittävästi kun otetaan huomioon aikarajaus, mutta päämäärien erittelystä voitiin tunnistaa myös puutteita tutkimuksessa. Erityisesti erilaisiin taajamametsiin kohdistuviin tuhoihin (hyönteiset, tuli ja tuuli) suuntautuvaa tutkimusta oli erittäin vähän. Samoin tutkimukset ajankohtaisista aiheista kuten sirpaloituminen, vieraslajit ja ekosysteemipalvelujen arvo jäivät tämän kartoituksen nojalla heikolle pohjalle.

Nämä puutteet voi ymmärtää mahdollisuuksina suunnata tutkimusta ja projekteja kyseisiin aiheisiin. Uudesta tutkimuksesta päätettäessä, voivat tutkijat ja päätöksentekijät käyttää tätä systemaattista kartoitusta tukena näkemään, mitä on viime vuosina tutkittu ja mihin suuntaan taajamametsien tutkimus kaukokartoituksen avulla on menossa.

Tunnistamalla tästä kartoituksesta aiheet, joille on kertynyt runsaasti tieteellistä tietoa, tämä systemaattinen kartoitus tarjoaa perustan systemaattisille katsauksille tietyillä ala-aiheilla. Nämä katsaukset antaisivat yhteenvedon tutkimusten laadusta, mikä tekisi informaatiosta päätöksenteolle helpommin saavutettavaa ja sovellettavaa.

Metsämiesten Säätiö on tukenut tätä opinnäytetyötä apurahalla.

Lisätietoja:

Opiskelija Tommo Henttonen, tommo.henttonen(a)helsinki.fi

 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.