Metsämiesten Säätiö edellyttää kaikilta rahoittamiltaan apurahahankkeilta ulkoista viestintää. Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle toimitetaan julkaistavaksi tiedote hankkeen tuloksista. Tämä lisää hankkeiden toteutuksen läpinäkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Metsämiesten Säätiö ei vastaa näiden tiedotteiden sisällöstä.

Vaihto-opiskelu Ruotsissa

torstaina, 11.06.2020

Olin vaihto-opiskelijana Ruotsissa Uppsalan Sveriges lantbruksuniversitetissa neljä kuukautta keväällä 2020, tammikuusta kesäkuuhun. Vaihto-opinnot sisälsivät kaksi kurssia, jotka käsittelivät konfliktinratkaisua ympäristökiistoissa sekä ympäristöhallintoa, ja opintopisteitä kertyi yhteensä 30, siis puolen vuoden opintojen verran. Suoritin molemmat kurssit menestyksekkäästi. Vaihto-opinnot antoivat minulle paljon: uusia näkökulmia, lisää intoa opiskeluun, uusia ystäviä ja laajemman kansainvälisen verkoston ja paremman englannin kielen taidon. Lisäksi uskon, että olen onnistunut välittämään Suomesta vetovoimaisen kuvan, sekä kertomaan innostavasti Suomen luonnovaroista ja niiden käytöstä.

Opintojen ohella olin mukana opiskelijatoiminnassa Kalmarin osakunnassa. Uppsalassa varsin vilkas osakuntaelämä ja -perinteet tulivatkin vaihtoaikana hyvinkin tutuksi. Vapaa-aika kului osakuntaelämän lisäksi ruotsin kieltä opiskellessa ja paikallisella ratsastuskoulussa käydessä.

Korona vaikutti opintoihini siten, että opetuksessa siirryttiin kokonaan etäopiskeluun. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut opintojen etenemiseen tai suoritettavaan opintopistemäärään.

Hanketta on rahoittanut Metsämiesten Säätiö. 

Lisätietoja:

opiskelija Anni Kettunen, Helsingin yliopisto, anni.k.kettunen(a)helsinki.fi, puh. +358400358814

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.